Orbitaalisten ilmastopakotteiden derivaatat ja niiden suhde antropogeeniseen lämpenemiseen

 

Johdanto

 

Ilmastomme ei ole koskaan ollut täysin vakaa – se on vaihdellut luonnollisessa rytmissä satojen tuhansien vuosien ajan. Näitä hitaita mutta vaikuttavia vaihteluita ohjaavat niin kutsutut Milankovićin syklit, eli Maan kiertoradan muotoon, akselin kallistuskulmaan ja akselin suuntaan liittyvät säännölliset muutokset. Nämä syklit vaikuttavat siihen, kuinka paljon auringonsäteilyä Maahan kohdistuu eri aikoina ja leveysasteilla, ja ne ovat olleet keskeisiä tekijöitä jääkausien ja lämpimämpien interglasiaalikausien synnyssä.

 

Mutta vaikka nämä syklit voivat selittää menneiden ilmastonvaihtelujen aikataulua ja laajuutta, niiden aiheuttamat muutokset tapahtuvat hyvin hitaasti – tyypillisesti kymmenien tuhansien vuosien aikana. 

 

Tässä kirjoituksessa (jossa menen detaljeihin) jälleen vertailen Milankovićin syklien aiheuttamien ilmastopakotteiden muutosnopeuksia nykyiseen, ihmisen toiminnasta johtuvaan ilmaston lämpenemiseen. Tulokset osoittavat, että nykyinen lämpötilan ja hiilidioksidipitoisuuden nousu on moninkertaisesti nopeampaa kuin mikään, mitä luonnolliset sykli-ilmiöt ovat aiemmin aiheuttaneet.

 

Ohessa Milankovićin syklejä kuvaava aikasarja. Se esittää kolmea pää-sykliä

 

  • Eksentrisyys (~100 000 vuoden sykli) – Maan radan muoto muuttuu soikeammaksi tai pyöreämmäksi.
  • Kaltevuus (obliquity) (~41 000 vuoden sykli) – Maan akselin kallistuskulma vaihtelee.
  • Prekessio (~23 000 vuoden sykli) – Maan akselin suunta pyörii kuin hyrrä.

 

Yhdistetty vaikutus näistä sykleistä vaikuttaa auringonsäteilyn jakautumiseen ja on yhteydessä jääkausien rytmiin.

Lasketaan nyt jokaisesta syklistä derivaatta

Tässä ovat Milankovićin syklien derivaatat eli muutosnopeudet ajan suhteen. Derivaatat näyttävät, kuinka nopeasti kukin sykli muuttuu milläkin hetkellä:

 

  • Eksentrisyys muuttuu hitaasti, koska sen sykli on pitkä.
  • Kaltevuuden ja prekession muutokset tapahtuvat nopeammin.
  • Yhdistetty derivaatta kuvaa säteilypakotteen kokonaismuutoksen nopeutta.

 

Analysoidaan nyt jyrkimpiä muutoksia, jotta saadaan selville, että mikä on niiden muutosnopeus?

 

Analyysin perusteella Milankovićin syklien jyrkimmät muutokset eli suurimmat derivaatat (muutosnopeudet) ovat seuraavat:

 

Suurimmat positiiviset muutokset (jyrkin kasvu):

  • Eksentrisyys: +1.26 × 10-6 /vuosi noin 25 000 vuotta sitten
  • Kaltevuus: +1.53 × 10-6 /vuosi noin 256 000 vuotta sitten
  • Prekessio: +1.37 × 10-6 /vuosi noin 259 000 vuotta sitten
  • Yhdistetty vaikutus: +4.09 × 10-6 /vuosi noin 420 000 vuotta sitten

 

Suurimmat negatiiviset muutokset (jyrkin lasku):

 

  • Eksentrisyys: –1.26 × 10-6 /vuosi noin 475 000 vuotta sitten
  • Kaltevuus: –1.53 × 10-6 /vuosi noin 236 000 vuotta sitten
  • Prekessio: –1.37 × 10-6 /vuosi noin 247 000 vuotta sitten
  • Yhdistetty vaikutus: –3.86 × 10-6 /vuosi noin 478 000 vuotta sitten

 

Yhdistetyn säteilypakotteen muutos on siis nopeimmillaan noin ±4 × 10-6 yksikköä /vuosi, mikä antaa karkean käsityksen siitä, kuinka nopeasti ilmastoon vaikuttavat astronomiset tekijät voivat muuttua.

 

Yhdistetään nyt Milankovićin syklisten muutosnopeuksien huiput Vostokin jääkairaukset paleoklimatologiseen tietoon:

 

Vostok-jään isotooppi- ja lämpötilarekisteri

 

  • Vostok-ydin antaa lämpötilaproksin (deuterium, δD) viimeiseltä noin 420 000 vuoden ajalta

 

reddit.com+12en.wikipedia.org+12pmc.ncbi.nlm.nih.gov+12.

 

  • Aineisto paljastaa pääsykliensä taajuudet: 100 000 vuoden (glasiaalikierto), 41 000 vuoden (obliquity) ja 23 000 vuoden (precession)

 

 cp.copernicus.org+7cambridge.org+7wattsupwiththat.com+7.

 

  • Lämpötila vaihtelee jopa ~11 °C glasiaali-interglasiaalijaksoissa.

 

 cambridge.org.

 

Derivaatta-analyysin linkitys Vostok-syklien dynamiikkaan

 

1. Aikaleimassa tapahtuneet jyrkimmät muutokset (derivaatat) osuvat Milankovićin jaksojen huippuihin – eli aikaan, jolloin orbitaalinen pakote muuttuu voimakkaimmin.

 

2. Vostokissa isot muutokset (kuten glasiaalista interglasiaaliin tapahtuvat nopeudet) esiintyvät tyypillisesti näiden Milankovitch-pakotteiden muutosten ajankohtina – esimerkiksi terminaatiot, joissa lämpö nousee nopeasti, liittyvät jaksollisiin pakotteisiin.

 

researchgate.net+14nature.com+14wattsupwiththat.com+14.

 

3. Vostokin lämpötilaproksi näyttää vaihtelevan synkronisesti akselikaltevuus- ja prekessionsykleissä – erityisesti δD lämpötilat korreloivat vahvasti näiden orbitaalisten pakotteiden kanssa.

 

Mitä tämä tarkoittaa muutosnopeuksien kannalta?

 

  • Derivaatta-analyysissä yhdistetty säteilypakote saavuttaa huippunsa ~±4×10-6 yksikköä / vuosi.
  • Vostokin lämpötilan vaihtelu on ~11 °C, ja tämä tapahtuu jakaantuneena Milankovićin syklien mukaan.
  • Jos lämpötila muuntuu esimerkiksi 8–11 °C ~10 000–20 000 vuoden aikana, tyypillinen muutosnopeus on ~4×10-4 °C/vuosi. Tämä on = 0.0004 °C/vuosi.
  • Kun verrataan tätä orbitaalisten pakotteiden ~4×10-6 yksikköön/vuosi, saadaan ”gain”—lämpötilan käyrä on noin 100 -kertaisesti herkempi orbitaalille pakotteelle.

 

Tästä yhteenveto ja johtopäätökset

 

  • Derivaatta-analyysini osoittaa jyrkimpiä orbital-pakote-muutosnopeuksia juuri Milankovićin syklisten huipputehojen aikaan.
  • Vostok–data (δD) vahvistaa, että nämä syklit resonoivat lämpötilaprofiileissa – lämpötilamuutosnopeudet osuvat orbitaalisiin äkillisiin pakotteisiin.

 

Suhde:


Orbitaalinen pakote ~10-6 yks/v → lämpötilan muutos ~10-4 °C/v → mikä vastaa noin 100 × amplitudivoimaa.

 

  • Tämä ilmentää ilmastojärjestelmän vahvaa ei-lineaarista vahvistusta orbitaalisilla pakotteilla ja glasiaali–interglasiaaliteorian ytimessä ilmastotransitiot tapahtuvat herkästi suhteessa orbitalisiinkin muutoksiin.

 

Milankovićin syklien muutosnopeudet vs. nykyinen lämpeneminen

 

Vertailukohta                                  Milankovićin syklit                                                   Nykyinen ilmastonmuutos

Muutosnopeus                  ~±4 x 10-6 säteilypakoteyks. / vuosi                           > 2 x 10-2 °C / vuosi (2000-luvulla)

°C muutos                            ~5 - 10°C / 10 000 - 20 000 vuotta                                        ~1.2°C / 150 vuotta

°C muutosnopeus                          ≈ 0.0005°C / vuosi                                           ≈ 0.02°C / vuosi (n. 40 x nopeampi)

Syy                                  Auringon säteilyn jakautumisen hidas

                                        muuttuminen                                                                                Ihmisen aiheuttama

                                                                                                                                                  kasvihuonekaasupäästö

CO2 -taso                            ~180 - 280ppm jääkausien välillä                                    > 420ppm (vuonna 2025)

CO2 -nousun kesto                   ~5000 - 10 000 vuotta                                                            ~150 vuotta

 

Johtopäätökset

 

  • Nykyinen lämpeneminen on 30–50 kertaa nopeampaa kuin mikään Milankovićin syklien aiheuttama lämpötilan muutos viimeisen 800 000 vuoden aikana.
  • Terminaatiot (eli glasiaali → interglasiaali) tapahtuivat noin 0.005 °C/vuosi tahdilla. Nykylämpeneminen on moninkertainen siihen nähden.
  • CO₂-taso nousee nopeammin kuin koskaan viimeiseen miljoonaan vuoteen, mikä ei vastaa luonnollista vaihtelua vaan poikkeaa siitä jyrkästi.

 

Visualisoiva vertaus

 

Jos Milankovićin sykli olisi: Hidas auringonsäteily, joka kääntää ilmastojärjestelmää muutaman millimetrin vuodessa…Niin nykyinen ilmastonmuutos on kuin ydinreaktori, joka sysää järjestelmän satoja kertoja nopeammin – täysin eri aikaskaalassa.

 

Yhteenveto

 

  • Milankovićin syklit selittävät hitaat jääkausi-syklit, mutta eivät voi selittää nykyistä nopeaa lämpenemistä.
  • Nykyinen lämpötilan ja CO₂:n nousu ylittää kaikki luonnolliset vaihtelut tunnetun paleoklimatologisen historian ajalta.
  • Tämä erottaa antropogeenisen ilmastonmuutoksen (ihmisen aiheuttama) täysin luonnollisista sykleistä.

 

Milankovićin syklien matemaattinen malli

 

Milankovićin syklit voidaan mallintaa sinimuotoisina funktioina, joissa:

 

Eksentrisyys (e), kaltevuus (o) ja prekessio (p) saadaan:

 

e, o, p (t) = Ae, o, p x cos (2πt/Pe, o, p)

 

Missä:

 

  • A = amplitudi
  • P (iso) = jakson pituus (esim. 100 000 vuotta)
  • t = aika (vuosia ennen nykyaikaa)

 

Derivaatan yleinen kaava

 

d/dt [A x cos (2πt/P)] = - A x 2π/P x sin (2πt/P)

 

Eli jokaiselle Milankovićin syklille derivaatta on:

 

de/dt = - A x 2π/Pe x sin (2πt/Pe)

 

Ja vastaavasti muille:

 

Numeerinen laskenta käytännössä

 

f’ (ti) ≈ f (ti+1) - f (ti-1) / 2Δt

 

Missä:

 

  • f (t) on sykliarvo tietyssä ajassa
  • Δt on aikaväli (tässä: aikaaskel kahden pisteen välillä)

 

Yhdistetty vaikutus

 

Yhdistetty pakote C (t) on:

 

C (t) = e(t) + o(t) + p(t)

 

Ja sen derivaatta:

 

dC/dt = de/dt + do/dt + dp/dt

 

Tämäkin laskettiin numeerisesti, käyttäen summattujen arvojen gradienttia.

 

Yhteenveto

 

Käsite                                                        Muoto

Sykli                                                    A x cos (2πt/P)

Derivaatta                               - A x (2π/P) x son (2πt/P)

Numeerisesti                               f (ti+1) - f (ti-1) / 2Δt

 

Tähän loppuun vielä kysymys: Onko olemassa muita luonnollisia syklejä, vaikkapa avaruuteen liittyviä hypoteeseja, kuten Svensmarkin kosminen säteily ja Jupiterin aiheuttama avaruuspölyn modulaatio, ne voivat tarjota  mielenkiintoisia mahdollisia ilmastopakotteita. Mutta niiden merkitys nykyisessä ilmaston lämpenemisessä on toistaiseksi hyvin pieni verrattuna ihmistoiminnan vaikutukseen, josta on olemassa vahva ja kokeellisesti tuettu tieteellinen näyttö.

 

Johtopäätös

 

  • Yksikään tunnettu luonnollinen ilmastopakote ei selitä viime vuosikymmenten nopeaa ja jatkuvaa lämpenemistä.
  • Luonnolliset tekijät vaikuttavat vaihteluun, mutta eivät perustrendiin.
  • Ainoastaan ihmisen aiheuttama kasvihuonekaasupitoisuuksien kasvu korreloi tarkasti havaitun lämpenemistrendin kanssa.

 

Tarkennuksia

 

Vaikka Auringolla itsellään ei ole yleisesti tunnustettua 60 vuoden sykliä, on olemassa n. 60 vuoden sykli, joka liittyy Jupiterin ja Saturnuksen liikkeisiin ja niiden mahdolliseen vaikutukseen Maan ilmastoon ja kosmiseen säteilyyn.

 

1. Planeettasykli:

 

Jupiterin ja Saturnuksen kiertoradat:

 

  • Noin 60 vuoden sykli liittyy Jupiterin ja Saturnuksen kiertoliikkeeseen.
  • Näiltä planeetoilta kestää noin 59,6 vuotta palata samaan asemaan toistensa ja Maan suhteen Auringon ympärillä.

 

Vaikutus Maahan:

 

  • Tämän planetaarisen aseman ajatellaan vaikuttavan kosmisen säteilyn ja planeettojen välisen pölyn määrään, joka saavuttaa Maan.
  • Tällä voisi olla vaikutusta pilvien muodostumiseen ja ilmastokuvioihin.

 

Todisteet:

 

  • Useissa tutkimuksissa on havaittu korrelaatioita tämän 60 vuoden syklin ja geofysikaalisten aineistojen (kuten lämpötilarekonstruktioiden, revontulihavaintojen ja sademäärien vaihteluiden) välillä.

 

Mahdolliset mekanismit:

 

  • Jupiterin ja Saturnuksen painovoimavaikutusten uskotaan mahdollisesti säätelevän heliosfääriä (Auringon vaikutusalue avaruudessa), mikä vaikuttaa kosmisen säteilyn ja pölyn määrään, joka pääsee Maahan.

 

2.  Muita näkökulmia:

 

Aurinkosyklit:

 

  • Auringolla on 11 vuoden sykli, joka näkyy auringonpilkkujen määrän ja magneettikentän vaihteluina.

 

Ei suoraa 60 vuoden aurinkosykliä:

 

  • Auringon omassa käyttäytymisessä (esim. magneettisessa aktiivisuudessa tai säteilytehossa) ei ole tunnistettu suoraa 60 vuoden sykliä.

 

Syklejä tulkittaessa:

 

  • On tärkeää erottaa auringon 11 vuoden sykli ja tämä pidempi 60 vuoden sykli, joka liittyy enemmän planeettojen vuorovaikutuksiin ja niiden mahdolliseen vaikutukseen Maan ympäristöön.

 

Yhteenveto

 

Vaikka auringon käyttäytymisessä ei ole selkeää 60 vuoden sykliä, Jupiterin ja Saturnuksen kiertoliike muodostaa noin 60 vuoden syklin, joka saattaa vaikuttaa Maan ilmastoon ja kosmiseen säteilyyn. Kiinalaisessa kalenterissa puolestaan on oma, kulttuurisesti merkittävä 60 vuoden sykli ajanlaskussa.

 

Mitä tämä yhteenveto kertoo?

  • On olemassa 60 vuoden vaihtelua ilmastodatoissa (esim. meriveden pintalämpötiloissa).
  • Planeettadynamiikka (Jupiterin ja Saturnuksen liikkeet) saattaa vaikuttaa kosmiseen säteilyyn ja pilviin.
  • Mahdollinen yhteys ilmaston monivuotisiin vaihteluihin on teoriassa kiinnostava ja tutkimuksen kohteena.

 

Mitä se EI kerro?

 

  • Ei ole olemassa todistettua fysikaalista mekanismia, joka osoittaisi tämän syklin aiheuttavan merkittäviä globaaleja ilmastomuutoksia.
  • Se ei selitä viime vuosikymmenten jatkuvaa, kiihtyvää lämpenemistrendiä, joka korreloi tarkasti kasvihuonekaasupitoisuuksien kasvun kanssa.
  • Tutkimukset, kuten IPCC:n raportit, osoittavat, että ihmisen aiheuttama säteilypakote (erityisesti CO₂) on moninkertaisesti suurempi kuin mahdolliset luonnolliset vaihtelut viimeisen sadan vuoden aikana.

 

Otetaan tähän loppuun vielä ENSO, AMO, PDO -merelliset syklit

 

Esimerkkejä:

 

  • El Niño/La Niña (ENSO): 2–7 vuoden välein, vaikuttaa tilapäisesti globaalilämpötilaan.
  • Atlantin monivuotinen oskillaatio (AMO): ~60–80 vuoden sykli.
  • Tyynenmeren dekadinen oskillaatio (PDO): vaikuttaa pohjoiselle Tyynellemerelle ~20–30 vuoden jaksoissa.


Vaikuttavat vuosikymmenmittaisiin vaihteluihin, mutta eivät aiheuta jatkuvaa nousutrendiä.

 

Derivatives of Orbital Climate Forcings and Their Relationship to Anthropogenic Warming

Introduction

Our climate has never been completely stable – it has varied in natural rhythms over hundreds of thousands of years. These slow yet powerful variations are driven by the so-called Milankovitch cycles, which refer to regular changes in the shape of Earth’s orbit, the tilt of its axis, and the direction of that tilt. These cycles influence how much solar radiation the Earth receives at different times and latitudes, and they have been key factors in the formation of ice ages and warmer interglacial periods.

However, while these cycles can explain the timing and magnitude of past climate fluctuations, the changes they cause happen very slowly – typically over tens of thousands of years.

In this article (where I go into detail), I again compare the rates of change (derivatives) of climate forcings caused by the Milankovitch cycles to the current human-driven warming. The results show that the current rise in temperature and carbon dioxide levels is many times faster than anything natural cyclical phenomena have caused in the past.

 

Below is a time series illustrating the Milankovitch cycles. It shows the three main cycles:

Figure 1 (See Finnish version)

 

  • Eccentricity (~100,000-year cycle) – the shape of Earth’s orbit becomes more elliptical or more circular.
  • Obliquity (~41,000-year cycle) – the tilt angle of Earth’s axis varies.
  • Precession (~23,000-year cycle) – Earth’s axis wobbles like a spinning top.

The combined effect of these cycles influences the distribution of solar radiation and is linked to the rhythm of ice ages.

Let’s now calculate the derivative of each cycle.

Figure 2 (See Finnish version)

 

Here are the derivatives of the Milankovitch cycles, i.e., their rates of change over time. The derivatives show how quickly each cycle changes at any given moment:

 

  • Eccentricity changes slowly due to its long period.
  • Obliquity and precession change more rapidly.
  • The combined derivative describes the overall rate of change of the radiative forcing.

 

Now let’s analyze the steepest changes to determine their rates:

 

Based on the analysis, the steepest changes in the Milankovitch cycles (i.e., the highest derivatives or rates of change) are as follows:

 

Largest positive changes (steepest increases):

  • Eccentricity: +1.26 × 10⁻⁶ /year around 25,000 years ago
  • Obliquity: +1.53 × 10⁻⁶ /year around 256,000 years ago
  • Precession: +1.37 × 10⁻⁶ /year around 259,000 years ago
  • Combined effect: +4.09 × 10⁻⁶ /year around 420,000 years ago

Largest negative changes (steepest decreases):

  • Eccentricity: –1.26 × 10⁻⁶ /year around 475,000 years ago
  • Obliquity: –1.53 × 10⁻⁶ /year around 236,000 years ago
  • Precession: –1.37 × 10⁻⁶ /year around 247,000 years ago
  • Combined effect: –3.86 × 10⁻⁶ /year around 478,000 years ago

 

So, the combined radiative forcing changes at a maximum rate of approximately ±4 × 10⁻⁶ units per year, giving a rough sense of how fast astronomical factors can influence the climate.

Let’s now compare the peaks of these orbital change rates with paleoclimatological data from the Vostok ice core:

 

Vostok Ice Core Isotope and Temperature Record

The Vostok core provides a temperature proxy (deuterium, δD) for the past ~420,000 years.

The data reveals the main cycle frequencies:

  • 100,000 years (glacial cycle)
  • 41,000 years (obliquity)
  • 23,000 years (precession)

Temperature fluctuates by up to ~11 °C during glacial-interglacial periods.

 

Linking Derivative Analysis to Vostok Cycle Dynamics

  1. The sharpest changes (derivatives) occur at the peaks of Milankovitch cycles – when orbital forcing changes most strongly.
  2. In the Vostok record, major shifts (like transitions from glacial to interglacial) typically align with these orbital forcing changes – known as terminations, where temperature rapidly rises due to periodic forcings.
  3. The Vostok temperature proxy shows synchronous variation with obliquity and precession cycles – especially δD values strongly correlate with these orbital forcings.

 

What does this mean in terms of rate of change?

  • The maximum combined radiative forcing change in the derivative analysis is about ±4×10⁻⁶ units/year.
  • Vostok temperature variation is ~11 °C, distributed across Milankovitch cycles.
  • If temperature changes by 8–11 °C over ~10,000–20,000 years, a typical rate of change is ~4×10⁻⁴ °C/year = 0.0004 °C/year.
  • Comparing this to orbital forcings (~4×10⁻⁶ units/year), the "gain" is about 100× — the temperature curve is roughly 100 times more sensitive to orbital forcing.

 

Summary and Conclusions

  • My derivative analysis shows the steepest orbital forcing rates occur at the peaks of Milankovitch cycles.
  • Vostok data (δD) confirms that these cycles resonate in temperature profiles – the rates of temperature change align with orbital forcing peaks.

Ratio:


Orbital forcing ~10⁻⁶ units/year → Temperature change ~10⁻⁴ °C/year → ~100× amplification.

This indicates strong nonlinear amplification of orbital forcings in the climate system, and the theory of glacial–interglacial transitions rests on the idea that climate responds sensitively even to modest orbital changes.

 

Milankovitch Cycle Rates vs. Modern Warming

 

Conclusions

  • Modern warming is 30–50 times faster than any temperature change caused by Milankovitch cycles in the past 800,000 years.
  • Terminations (glacial to interglacial transitions) occurred at about 0.005 °C/year. Current warming exceeds this by several multiples.
  • CO₂ levels are rising faster than at any point in the last million years — a trend not accounted for by natural variability.

Visual Analogy

If Milankovitch cycles are like slow solar nudges shifting the climate system by millimeters per year... then modern climate change is like a nuclear reactor pushing the system hundreds of times faster – on an entirely different timescale.

 

Summary

Milankovitch cycles explain the slow rhythms of ice age cycles but cannot account for today’s rapid warming. The current rise in temperature and CO₂ levels exceeds all natural variability seen in paleoclimatological history. This clearly separates anthropogenic climate change (human-caused) from natural cycles.

Mathematical Model of Milankovitch Cycles

Milankovitch cycles can be modeled as sinusoidal functions:

Eccentricity (e), Obliquity (o), and Precession (p) are defined as:

e, o, p (t) = Aₑ,ₒ,ₚ × cos (2πt / Pₑ,ₒ,ₚ)

Where:

  • A = amplitude
  • P = period (e.g., 100,000 years)
  • t = time (years before present)

General derivative formula:

d/dt [A × cos(2πt/P)] = –A × (2π/P) × sin(2πt/P)

So, the derivative for each Milankovitch cycle is:

de/dt = –A × (2π/Pₑ) × sin(2πt/Pₑ)

And similarly for the others.

Numerical calculation in practice:

f’(tᵢ) ≈ [f(tᵢ₊₁) – f(tᵢ₋₁)] / 2Δt

Where:

  • f(t) is the cycle value at a given time
  • Δt is the time step between points

Combined effect:

Combined forcing C(t) = e(t) + o(t) + p(t)
And its derivative:
dC/dt = de/dt + do/dt + dp/dt

This too was calculated numerically using the gradient of the summed values.

 

Final Question: Are There Other Natural Cycles?

There are hypotheses like Svensmark’s cosmic ray theory and Jupiter’s modulation of interplanetary dust, which may offer interesting potential climate forcings. However, their significance in today’s warming is currently very small compared to human activity, for which there is strong and experimentally supported scientific evidence.

 

Scientific Conclusion

  • No known natural climate forcing explains the rapid and sustained warming of recent decades.
  • Natural factors contribute to variability but not the underlying trend.
  • Only human-induced greenhouse gas increases closely correlate with the observed warming trend.

 

Clarifications

Although the Sun itself has no widely accepted 60-year cycle, there is a ~60-year cycle related to the orbital movements of Jupiter and Saturn and their possible effect on Earth’s climate and cosmic rays.

1. Planetary Cycle:

  • Jupiter and Saturn orbits:
    Their synodic period is about 59.6 years — the time it takes to return to the same relative positions with respect to each other and Earth around the Sun.
  • Effect on Earth:
    This configuration may influence the amount of cosmic rays and interplanetary dust reaching Earth.
    That in turn could affect cloud formation and climate patterns.
  • Evidence:
    Several studies have found correlations between this 60-year cycle and geophysical data such as temperature reconstructions, auroral activity, and precipitation patterns.
  • Possible Mechanisms:
    Jupiter and Saturn’s gravitational effects may regulate the heliosphere (the Sun’s sphere of influence), influencing cosmic ray and dust influx to Earth.

2. Other Perspectives:

  • Solar Cycles:
    The Sun has an 11-year cycle, seen in sunspot counts and magnetic field variations.
  • No direct 60-year solar cycle:
    The Sun’s intrinsic behavior shows no clear 60-year periodicity in radiation or magnetism.
  • Cycle interpretation:
    It is important to distinguish the solar 11-year cycle from the ~60-year planetary cycle, which relates more to planetary interactions and their possible effects on Earth's environment.

Final Summary

  • While the Sun shows no distinct 60-year cycle, Jupiter and Saturn’s orbital resonance creates a ~60-year cycle that might influence Earth’s climate and cosmic radiation.
  • Interestingly, the Chinese calendar also has a culturally significant 60-year time cycle.

What This Tells Us:

  • There is ~60-year variability in climate data (e.g., sea surface temperatures).
  • Planetary dynamics (Jupiter and Saturn) may affect cosmic rays and cloud formation.
  • A potential link to multi-decadal climate variability exists and is a subject of ongoing research.

What It Does Not Tell Us:

  • There is no proven physical mechanism showing this cycle causes significant global climate changes.
  • It does not explain the recent, sustained warming trend, which correlates directly with greenhouse gas increases.
  • Studies, including IPCC reports, show that anthropogenic radiative forcing (especially from CO₂) far exceeds any natural variations over the past century.

 

Lastly: ENSO, AMO, PDO – Ocean Cycles

Examples:

  • El Niño/La Niña (ENSO): Every 2–7 years, temporarily impacts global temperature.
  • Atlantic Multidecadal Oscillation (AMO): ~60–80-year cycle.
  • Pacific Decadal Oscillation (PDO): Affects the North Pacific on ~20–30-year timescales.

These influence decadal variability, but do not drive the long-term warming trend.

 

Let me know if you'd like a condensed version or if you'd like this as a formatted document or presentation.